Viilaan ja höylään ja rakastan vain.

Tämän talven ensimmäinen jääkiipeilyreissu Posion Korouomaan on jo ansiokkaasti takana päin. Reissusta jäi varsin hieno fiilis, vaikka ensimmäiset hakun iskut  saivat minut tuntemaan jotain hämmentävää. Ajattelin, että näin alkutalvesta haparointi ja hakkuihin kohdistuva luottamuksen puute menisi ohi jo ensimmäisen linjan aikana, mutta ei. Jyystin kuitenkin muutaman mukavan linjan ensimmäisen päivän aikana, mutta jäin kuitenkin pohtimaan mökille mennessä, että mikä aiheutti sen hämmentävän tunteen, että hakkujen tilalla on kaksi vasaraa. Petzl Nomicin ohjekirjan mukaan pidin kyllä hakkuja oikein päin kädessä..

Ajattelin, että jotain on keksittävä, koska kuulemma ”ruskea virta” kuuluu olla kuorihousujen ulkopuolella.  Joten tuumasta toimeen ja iltapuhteinani vaihdoinkin hakkuihini toiset, käytetyt, mutta vielä täysin viilaamattomat terät.

Vain takkatuli ja punaviinilasi puuttuu.

Terien vaihto kannatti,  koska sain takaisin sen luottamuksen, minkä olin luontaisiin käden jatkeisiini hetkellisesti menettänyt. Noh, pienestä se on kiinni mitä pipon alla tapahtuu ja toisaalta, pakkohan se on tuntua paremmalta, koska muutakaan vaihtoehtoa en keksinyt tilannetta parantamaan. Tai no keksin, mutta painon pudottaminen vajaasta sadasta kilosta ei oikein onnistu yhden mökki-illan aikana, vaikka saunoisi muutaman tunnin pidempään.

"Kamahomostelu"

Reissun jälkeen alkoi kamahuolto. Löysin repustani parin reppanan näköisiä jäähakun teriä. Vertailin ajatuksella viilattuja ja viilaamattomia teriä keskenään ja kyllähän noista vanhoista teristä huokui käytön tuoma eltaantuminen. Tilaisuuden tullen pääsin piipahtamaan mökillä ja sen  pihapiirissä sijaitsevassa puuhapajassa. Päätin, että näistä tylsistä teristä teen vielä jotain muuta kuin pelkät uistimet.

"Uudehkojen" ja vanhojen terien eron huomaa, kun niitä keskenään vertailee.

Hetken harkinnan jälkeen ajattelin, että viilailen noista sellaiset Black Diamond-tavaramerkille ominaiset, kotkannokka tyyliset kuokan terät. Aiemmat hakut olivat BD:n hakut, enkä muista, että noissa terissä olisi silloin ollut liiemmin moitteen sijaa. Itse asiassa näitä hakkujen terien viilausohjeita on netti pullollaan ja sieltä tämänkin lopullisen idean sain.

https://www.youtube.com/watch?v=KrF4rTtfr1E

Terän muoto alkaa hahmotumaan.

Lopputulos vaikuttaa silminnähden ihan mukavalta.  Terän keskiosan profiilia olisi voinut vielä viilailla, mutta saavat nyt vielä hetken odottaa tositoimia ja lopullista tuomiota.

Originaali vs. tuunattu.

Kun on päässyt viilaamisessa sellaiseen testosteronin katkuiseen hurmokseen, niin samallahan sitä teroittelee muitakin varusteita, mitkä teroitusta kaipaavat. Jo viime talvena liukastelin jäärautojeni kanssa, kun pohjapiikit eivät oikein enää olleet kovin terhakkaan terävät. Jäärautani ovat Camp Vector Nanotechit, joten rungon materiaali on selkeästi kovempaa käsitellä kuin perinteinen ja painavampi hiiliteräs.  Itse olen todella tykästynyt kyseisiin rautoihin, niiden keveytensä ja monipuolisuutensa vuoksi.

Terävät kuin torahampaat.

Kovaa tavaraa työstää käsipelissä ja rautojen pohjapiikkejä viilatessa alkoi hommasta nopeasti häviämään se hauskuus, mitä oli vielä havaittavissa hakkujen teriä työstäessä. Aloin vilkuilemaan ympärilleni ja silmäilin sähkötyökaluja ”sillä silmällä”. Ratkaisu löytyi tahkosta ja lamellilaikalla varustetusta kulmahiomakoneesta. Näillä kun ei jää paikalleen jauhamaan, niin materiaalin pilaaminen liialla kuumentamisella ei ole ongelma. Tahko ottaa tasaisen hallitusti ja kulmahiomakoneella sai tehtyä helposti muotoa niihin kohtiin minne tahko ei yllä. Homma eteni jo huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi tämän ekan tekstin kirjoittaminen.

Hetken käsittelyllä sai jo terävyyttä.

Kun saa viettää laatuaikaa jääkamojen kanssa, silloin aika kuluu kuin siivillä. Loppu lämpimikseni vielä teroittelin nipun  BD:n ruuveja. Ruuveja teroittaessa on aina se pieni pelko,  ettei kiireellä teroittaessa tee mitään isotöistä vahinkoa.

Ruuvisulkeiset.

Lopputulema

Joskus kiipeilyn oheistoiminta saattaa olla varsin terapeuttista. Olennaisinta tässä ns. kamahomostelussa on tietysti se pipon alla oleva fiilis, että nää toimii! Se todellisuus miten nuo kamat puree jäähän, on taas sitten toinen juttunsa ja toisaalta, eihän täällä ”laulumailla”  ole vielä edes jäätä rikottavaksi.