Se oli helvetin pelottava ääni! Se oli yksi pelottavimmista äänistä mitä olin koskaan kuullut. Voisin kuvitella, että samanlaiset sävärit saa aikaan kävelemällä keskellä järven jäätä joka paukahtaa jalkojen alla. Se oli sellainen ääni mitä en koskaan halua kuulla uudelleen, ainakaan yhtä läheltä.
Myö oltiin möyritty erästä mäkeä ylös jo jokusen tunnin ja lumitilanne tuntui huonontuvan samaa tahtia nousumetrien kanssa. Pari päivää aiemmin toisella mäellä käännyttiin takaisin hieman reilussa tonnissa kun olo ei tuntunut enää kovin stabiililta. Sen vuoksi toiseksi kohteeksi valittiin loivempi ja matalempi vuori huiputuksen toivossa. No tällä loivemmalla ja matalemmalla mäellä olikin sitten enemmän lunta.
Demokraattinen istunto oli päätynyt jo kääntymään alas, huippu ei antaudu tällä kertaa. Mutta kertyneet lumimassat vinkkasivat itsestään laskeutumisen alkuvaiheessa.
WHUMP!
Se ääni tuntui tulevan jalkojen alta ja se sai porukkaan vauhtia. Eikä se ollut millään mittarilla ilmaistuna kiva. Miuta ei enää pätkääkään haitannut puuttuvien säärystimien aiheuttama lumen kertyminen lahkeeseen ja kenkään. Eikä aiemmin oireillut paleltunut sormenpääkään kiinnostanut yhtään siinä vaiheessa. Tavoitteita oli jäljellä siinä vaiheessa vain yksi; päästä alas hallitusti eikä vyöryn päällä surffaamalla.
Pahimpien kenttien ylityksen jälkeen helpotti ja jäljellä olevien muutamien satojen korkkareiden vaeltaminen tuntui jo hyvältä, joskin olan yli tuli vilkuiltua aika runsaasti. Ajatuksissani näin lumimassojen purskahtavan näkyvän kivikon yli huutaen "run Forrest, run!" mantraa.
Olen täysi noviisi ja amatööri mitä tulee lumivyöryriskin arviointiin. Ainut käytettävissä oleva keino on maalaisjärki. Ja se järki huusi jossain vaiheessa aika lujaa. En osaa yhtään sanoa, että miten turvallisella maaperällä lopulta oltiin ja olisiko vaan pitänyt niellä pelko ja kivuta katolle. Vai oltiiko oikeasti jo hiuskarvan päässä triggeristä. Tosin pidän kaikkein tärkeimpänä seikkana sitä, että alas selvittiin ilman suurempaa katastrofia.
 |
| Joku oli kyhännyt itselleen majoitteen. En usko, että tuota rakennelmaa ainakaan sisäilmaongelmat vaivaavat. |
 |
| Kohteeksi valikoitunut Goverdalen piti sisällään mahtavia ja kookkaita bouldereita. Eka ajatus noiden näkemisen jälkeen oli "tänne, kesällä, patjan ja harjan kanssa". Liekkö sitten kiivetty tai kielletty, mutta netistä en vähäisellä guuglettelulla löytänyt mitään. |
 |
| Kaunista. Vasemmalla näkyvä huippu huolehti ensimmäisestä turpasaunasta.. |
 |
| ..ja tämä huippu lähempänä vuonoa viimeisteli nenähommat. |
 |
| Sid the Sloth? |
 |
| Huippuhommien välipäivä käytettiin laskemiseen. Nuo sauvat muuten jäivät koivikkoon alas mennessä. |
 |
| Kiivetään kohti suurta opetusta. Tai niin kuin laaksossa mietittiin, todennäköisesti ei opittu yhtään mitään. |
 |
| Lähtöpäivänä oli kiva vetää pulkkaa auringonpaisteessa. |
 |
| Kun kuvainnollisesti kantaa Vuonokokkien prospect-liiviä, sitä pitää olla valmis vaikka mihin. Esimerkiksi lettujen paistoon "kelissä". (Kuva, jäsen AP). |
 |
| Samalla kun Vuonokokkien täysjäsen ja puolueeton maistaja valvovat silmäkovana jokaista liikettä. Masterchef Lyngen. |
 |
| Miehän en muuten ole sitten se kaikkein nopein etenijä kun puhutaan mäeltä laskeutumisessa. Jätkät ottaa kaulaa aika helposti. |
 |
| Tähämpä ei lisättävää. |
Ja pääsimpä muuten vihdoin käymään kauan haaveilemassani Oulun Kiipeilykeskuksessa. Mesta täytti odotukset helposti eikä pahaa sanottavaa jäänyt. Harmillista oli vaan käytettävissä olevan ajan puute, kun piti joutua jo kohti seuraavaa paikkaa.
 |
| Muksun ottama taidekuva Drun noususta. (Kuva, muksu S). |
 |
| Yläperspektiivi. (Kuva, Dru) |
 |
| Siinä se epeli vaan etenee. (Kuva, Dru) |
