Korouoman Jääneitsyt

Marraskuun loppu tarjoili mulle uudenlaista tekemistä talvisissa maisemissa Posion nurkilla Korouomalla. Kiitos siitä kuuluu ennenkaikkea mukaan pyytäneille herroille, jotka tähän blogiin aiheesta ovat jo kirjoittaneetkin. Ilman heitä (ja heiltä lainaan saatuja hyvin epäolennaisia varusteita, kuten jäähakkuja ja rautoja) jäähän tutustuminen vertikaalisesti ei olisi ollut mahdollista.

Pienoista harmautta ilmassa. Ei mielissä. 

En ole aiemmin ajatellut sen kummemmin asiaa. Jääkiipeilyä siis. Oon jo vuosia harrastanut kiipeilyä köysien ja boulderoinnin parissa, mutten koskaan ole, jää- ja vuorikiipeilevästä kaveriporukasta huolimatta, antanut ajatustakaan jääkiipeilylle. Kunnes jäsen A ja L joskus loppukesän tienoilla heittivät ilmoille ajatuksen mahdollisuudesta päästä reissuun mukaan jääkiipeilykauden avaukseen. Jääkiipeilykauden avaukseen lajin Suomalaiseen mekkaan. Niin he mulle sitä suunnilleen kuvasivat. Ja kyllä se sitä taitaa aika pitkälle ollakin. Kyllähän siellä olostaan nautti jo pelkkien maisemien ansiosta. Vasta ensimmäisen kiipeilypäivän aamuna vaeltaessamme kohti kanssa-jääkiipeilijöiden mekkaa tajusin miksi paikka vetää kavereitani puoleensa. Ei huonompi paikka kokeilla ja ehkä jopa aloittaa laji!

Tuona aamuna mulle kerrottiin osoitellen kohti jäänmuodostumia, että jäät ei ole vielä kovin hyvässä kunnossa, mutta hyvin se oli jo paikoittain muodostunut ja innolla odottavat luonnon aikaansaannoksia ensi keväälle. En muista oliko siitä kovin paljoa puhetta, millainen jäätilanne on ollut aikaisempina vuosina mihinkin aikaan, mutta kyllähän myö se jääkiipeilykausi päästiin avaamaan varsin mukavissa tunnelmissa osittain huonosta jään muodostumisesta huolimatta. Minäkin. Ihan ihkaensimmäisen sellaisen!

Jääneitsyys multa tais mennä edellistalvena. Jäsen A tarjoili mahdollisuuden käydä laulumailla kokeilemassa miltä se tuntuu lyödä hakkua jäähän, kun puristaa siitä kahvasta niin pirusti kovassa pakkasessa. No eihän se hyvältä käsissä tuntunut, kuten varmasti kaikki päälle -20*C lajia kokeilleet ja harrastaneet tietävät. Silloinen kokeilu tarjoili oikeastaan samanlaisen kuvan lajista, kuin alle minuutin kestävä elokuvan traileri itse 2h elokuvasta. Ei silloin voinut sanoa juuta eikä jaata itse lajista. Kyllä siinä oli oikeestaan kysymys talvisäästä ja -maisemista nauttimisesta silloin, kun kädet olivat hetken ajan käsien tuntuiset.

Laulumailla viime keväänä.

Samansuuntaisia tuntemuksia se herätti Korouomallakin jäätä kiivetessä, kun sitä hakkua puristi aika kovaa. Onneksi pakkasta oli vain muutamia asteita, jos sitäkään, etenkin päivän valjetessa. Nousumetrejä oli sen verran enemmän, että puristaminen ei ollut mitenkään mahdollista tahi järkevää, vaan välillä oli vaan yksinkertaisesti pakko lepuuttaa käsiä ja palautella sitä sisällämme virtaavaa punaista takaisin sinne, missä sitä sillä hetkellä kovasti kaivattiin. Käsissä.

Käsien lisäksi jalkojakin oli pakko liikutella, mikäi mielisi päästä ylöspäin, kuten lajille on hyvin ominaista. Kuten kiipeilyssä yleensäkin, jalat ovat monesti se heikoin lenkki, niihin kun ei oikein osaa tahi uskalla millään luottaa tarpeeksi. Sitten kun sulla on siinä kenkien kärjissä vain jääpiikit, jotka jäähän pitäisi potkaisemalla upottaa, niin luotto ei ainakaan lisäänny. Mutta, kyllä, kyllä ne jalatkin siinä kiivetessä alkoivat luottamusta herättää, vaikka välillä se karkasikin pään ja jalkojen välistä. Luotto siis.

Ummikolle piti ennen kiipeämään lähtöä vähän selventää, mikä on homman juoni. Allekirjoittaneelle (eli ummikolle) kun jääkiipeilyyn tutustuminen meni lähinnä aiheeseen liittyvien videoiden katsomiseksi. Ja nimenomaan juuri niiden videoiden, missä jääpilarit halkeaa horisontaalisesti (kuten se kuulemma halkeaa jos on haljetakseen) juuri ennen lipan yli pääsemistä...

Onneksemme meidän ei tarvinnut olla todistamassa sellaista epäonnista tilannetta, joita videot pahimmillaan tarjoilivat. Toki sekin todennäköisyys on itselleen selvennettävä, ennen kuin jäälle lähtee kiipeilemään. Myös muita mahdollisia vaaratilanteita on hyvä käydä läpi mielessään, jotta niitä pystyisi omalla toiminnallaan välttämään.

Lajihan on sitä Jäsen A:n kirjoituksessaan maintsemaa ”kamahomoilua”. Mutta hyvässä mielessä. TAHDON. Nimittäin ei tätä lajia harrasteta välineillä, jotka jollakin tapaa aiheuttavat epäilystä niiden kestävyydestä tai toimimisesta. Se koskee niin kovaa, kuin pehmeää varustetta. Kyllä sai testata esimerkiksi omien vaatteiden vedenpitävyyden ja lajiin tarvittavan liikkuvuuden paremmin kuin monilla muilla reissuilla, missä samoja vaatteita on ollut mukana. Ja mukavahan se on huomata, että ne toimii. Silloinkin, kun huomaa, että ei ehkä enää toimikaan. Silloin voi hyvillä mielin suunnata katseensa kohti uusia varusteita. Mutta ennenkaikkea jäähakut ja -raudat on oltava sellaiset, että niillä tuntee pysyvänsä siinä jäänpinnassa, etenkin silloin kun mennään tosissaan ylöspäin (sikäli huoli välineiden laadusta on tarpeeton, koska ei tämän lajin tarvikkeita tokmannilta saa! Tai ei ainakaan kannata sieltä ostaa, vaikka saisikin!!)

Taivallus suuntaan tahi toiseen, en muista.

Jääkiipeilykauden avaus tarjoili kokonaisvaltaisen lajiin sisällepääsyn valtakunnan parhaissa puitteissa. Niin luonnonmuovaamien jääseinien kuin seurankin puolesta. Voin innostuneena sanoa, että kokemus mahtui helposti mukavuusalueeni sisäpuolelle. Siihen toki vaikuttavat useat eri seikat, jotka tällä kertaa olivat loksahtaneet kohdilleen, mutta ensikertalaisen näkökulmasta yksi tärkeimmistä seikoista on ehdottomasti asiantunteva kiipeilyseurue. Ilman asianmukaista opastusta lajin toimintaperiaatteisiin, miun olisi ollut viisainta jättää hakut ja raudat reppuun ja istua alas syömään eväitä muiden kiipeämisen tahdittaessa nautiskeluani. Eväistä. toinen seikka on varusteet. Ne vastaa siun toiminnan lisäksi turvallisuudesta jäällä, joten niiden on oltava luottamusta herättävät. Niinkuin oman itsesikin.

Uskoisin, että pieni kipinä on syttynyt sisälläni, mutta tunnustelen sitä varovasti, etten vaan antaisi ainakaan pikkusormea enempää. Ainakaan vielä.

Multa on nyt Korouoman neitsyys mennyt, enkä sitä kadu hetkeäkään, vaikka vähän mustelmille jäinkin...

-Jäsen M