Stora Sjöfallet

Mie olin jo jokusen vuoden toivonut puhtaasti jääkiipeilyyn suunnattua reissua ulkomaille ja ehkä erityisesti Norjaan. Sinne meidän piti helmikuussakin suunnata, mutta määränpäälotossa lopulta voittajaksi nousi Ruotsi ja Stora Sjöfallet.

Miusta on paljon helpompaa kertoa kuvin, joten tässä niitä tulee.

Helevetin ooppeli. Kuva: jäsen A.

Tämä oli nyt toinen kerta tällä kaudella kun reissun ajankohta ei ihan iske kättä kelien kanssa. Syksyllä passattiin kauden avaukseksi suunniteltu keikka Korolle pakkasten puutteen vuoksi ja helmikuisessa Ruotsissa sitä pakkasta sitten olikin jo vaikka Korouomaan jakaa. Yölliset lämpötilat tippuivat liian lähelle -30 astetta ja reissun haasteeksi muodostui auton kanssa puuhaaminen. Etukäteen asennettu lisälämmitin, jonka piti olla nimen omaan näitä aamuja varten, ei suostunut toimimaan. Auto olikin lopulta se syy, miksi alueelta jouduttiin poistumaan liian aikaiseen.

Kuva: jäsen A.

Päästiin myö kuitenkin huudeille ja majapaikaksikin löytyi suht messevällä maisemalla varustettu rantatontti. ComfortZoneClimebers voitokkaana perillä.. Vähän ehkä kylmävänä, mutta voitokkaana. Ja jos joku miettii, niin -30 astetta teltassa kahden untsikkamakarin keskellä on herkkua. Se sieltä aamulla ulos tulo taas ei ole herkkua..

Kovaan pakkaseen liittyy paljon muitakin haasteita kuin vaan auto. Energian ja nesteen saanti nousee erittäin tärkeään rooliin ja kyllä siellä köökissä molemmat keittimet saivat tehdä ihan oikeasti töitä.

Kuva: jäsen A.

Ja tämähän se on yksi helkkarin hyvä merkki siitä, onko nestettä nautittu tarpeeksi. Vanhan viidakon sanontahan kuuluu "jos kusta ei tule, se on kuolemaksi".

Päästiin myö onneksi kiipeämään. Jo ennen reissua suunniteltu Greven (3) voitti myös paikan päällä tehdyn riskianalyysin ja näin ollen siitä tuli myös äijien ensimmäinen virallinen multipitsi jäällä. No itseasiassa ensimmäinen multipitsi ylipäätään.

Tuohon päivään mahtui paljon hyvää. Jää oli priimaa, kiipeily oli nautinnollista, ständityöskentely sujui kuin oltaisi tehty sitä aina ja maisemat, no arvatkaa. Anssille taisi osua reitin kruksikoopee.

Kuva: jäsen A.

Tämä kyseinen kuva on ehdoton suosikki omista räpsäisyistä reissun ajalta. Jotenkin tässä vaan kaikki osuu kohdalleen.

Kuva: jäsen A.

Ylös päästiin ilman insidenssejä tai draamaa. Huipulla hengähdettiin hetki tankkauksen ja säätietojen merkeissä. Piti saada jotain faktatietoa päätökselle poistua alueelta. Niinhän siinä lopulta kävi, että alhaalla autolla mittari näytti muistaakseni jo -25 ja diiselin nahkea starttaaminen sinetöi lopulta Storan reissun. Gällivaresta huokean majapaikan etsiminen puolen yön jälkeen on muuten kanssa oma haasteensa, mutta ei siitä tässä vaiheessa.

Hetki tämän portin jälkeen käyty keskustelu. "Oliko siinä joku varoitus?" "En mie muista."

Kuva: jäsen A.

Kun sitten yritettiin keksiä tekemistä Gällivaresta käsin, niin aamupalapöydän ääressä tehty tietojen haku antoi viitteitä lähellä olevaan jäämestaan. Mutta meidän olemattomalla ruotsin kielen taidolla ei sitten kuitenkaan selvitetty lähestymisreittiä vaan se jäi paikan päälle selvitettäväksi. Sikäli kun ylipäätään löydettäisiin mitään.

Pienen ja oikeastaan vähän isommankin umpihankivaelluksen jälkeen spotattiin jäät. Ne olivat vaan vähän ulottumattomissa. Tai olisi ne kyllä tavoitettu, mutta takaisin ei samalle puolen enää keksitty reittiä. Sitä kun keksittiin vain köydellä laskeutuminen kanjoniin ja sieltä jäille. Köyttä pitkin olisi päästy kanjonista takaisin, mutta kun sitä olisi tarvittu kiivetessä. Päädyttiin siis julistamaan päivä vaan hyväksi ulkoilupäiväksi ja palattiin takaisin Gällivareen etsimään saunakaljoja.

Kotimatkalla kävästiin puhtaasti mielenkiinnosta katsomassa Oululaisten jäätornia. Satuttiin vielä paikan päälle seuranvuoron aikaan ja Storan kuulumisten jälkeen päästiin vielä kokeilemaankin tornia. Kyllä tuo meidän kotiputoukset voittaa aika kivasti. Iso kiitos ihan jokaiselle, joka jaksaa pakertaa ton projektin ääressä.

Kuva: jäsen A.

Sitten vielä loppuun kuva kuvaajasta kuvaamassa ja kuvaaja kuvaa kuvaajaa.