Haukkavuori pakkasessa

Se isompi. Kuva AP

Päädyttiin Jäsen AP:n kanssa piipahtamaan päiväselti Simpeleen Haukkavuorella. Tiedossa oli, että keli ja olosuhteet eivät ole ihan parhaimmistoa verraten totuttuun askelmiksi hakattuun pehmeään kevät jäähän, mutta luvassa olisi kuitenkin viime aikojen pakkasten kivettämää, haurasta jäätä. Jäsen AP kävikin jo muutammaa päivää aiemmin tiedustelemassa paikan kuntoa ja varsin hyvältähän se oli jo näyttänyt.

Haukkavuoren putouksien alle menee pieni tieura. Kesällä tylsilläkin perheautoilla hyvin ajettavissa oleva pätkä, mutta näin talvella auraamattomat tiet aiheuttavat yleensä lähestymiseen mukavaa alkulämmintä. Käytännössä kannattaakin henkisesti varautua jalkautumiseen hyvissä ajoin. Haukkavuori on paikkana hyvä, niin ylistely- kuin alisteluhommiin. Yläkoysiä pääsee helposti virittämään, kun laavulta nousee polkua pitkin ylös ja vihreän kuitunauhan (ellei kukaan ole sitä syönyt) kohdalta vasemmalle metsään. Ellei ole vakioveikkaaja, niin kannattaa suosia kuitenkin lähestyessä karttaa tai karttasovellusta. Itse putouksien alle pääsee tieuraa pitkin kiertämällä tai tietysti päältä laskeutumalla.

Putousten alle menevä tieura

Sielläpä sitä jäätä alkaa pilkottamaan

Emme kuitenkaan tällä kertaa ajatelleet käyttää paljoa aikaa kävellen lähestymiseen. Päädyttiin ilman suurempia miettimistä tekemään loppulähestyminen AP:n autolla. AP kävikin suunnitellusti minut hakemassa Simpeleen Teboililta kauppakassillaan. No eihän tuo AP:n vaunu ehkä ole kaikkein kaunein tai vähäpäästöisin, mutta kyllä siinä kaikki renkaat pyörii ja maavaraakin on reippaasti enemmän kuin minun kulkineessa. Omassa muovipulkassani kun on tyypillisen nihkeä maavara ja pakoputki on koko pituudeltaan täynnä, jos jonkinmoisia pakokaasujen hajutunnistinta. Hyvä tuuri on mukana, jos maantiellä ajaa vahingossa variksen raadon päältä ilman, että kojetauluun pulpahtaa joku merkkivalo, jonka kuittaamiseen pitää myydä perintötilat ja suojelumetsät.

No, jokatapauksessa liikkuminen on valintoja ja nyt kuitenkin pelkästään putoukselle lähestyminen oli umpihangessa sen arvoista, että kannatti lähteä.

Hapot ja pakkanen hymyilyttää 

Lähen jyystämään pienempää putousta. Kuva AP

Topissa ollaan ja hyvä meininki. Kuva AP

 Otettiin alkulämpimät pienemmän putouksen liidauksella ja epämääräisellä boulderoinnilla. Jää oli tosiaankin kovaa, niin kuin ajateltiinkiin ja lyönnin kovuus korreloi suoraan irtoavaan jään määrään. Jatkettiin tämän jälkeen matkaa isolle putoukselle ja ajateltiin, että viritetään yläköysi, jotta saadaan pumpattua kunnolla ja hallitusti itsemme pystypilarilla. 
Siinäpä se aika meni pumppaillessa ja alkoikin jo hiljakseen hämärtää.

Se matalampi. 

Pilarin paukutusta

Kiipeilyn jälkimakuna oikeastaan voin sanoa, että välineet toimivat juuri niin, kuin niiden pitääkin toimia. Hakuiksi valitsin Petzlin Nomicit siksi, että ne ovat vielä omaan käteeni tutummat työkalut, koska kova jää vaatii tiettyä herkkyyttä. Ja tällä hetkellä minulla on vain reippaasti viilattuja teriä Fusioineihin versus Nomicien uudenkarheat kärjet. Toisaalta luulen kuitenkin, että ns. helppoudessa kyse on oikeastaan enemmänkin siitä, että mitkä työkalut ovat tutut käteen ja millä se swingi onnistuu henkisesti paremmin. Siksi Nomicit. 

Grivel Rambo 4

Raudat olivat jo melkein kaappiin unohtuneet Grivelin Rambo 4:set varustettuna pidemmillä kärkipiikeillä. En oikein osannut niin huonosti potkaista, etteivätkö nämä olisi tarttuneet jäähän kiinni, luottokamaa. 
Myös pitää antaa pieni huomio sille, että ruuvit upposivat yllättävän sujuvasti kovaan jäähän. Tottakai ruuvin alkutaipale vaatii enemmän voimaa, että ruuvi lähtee "vetämään" pakkasen marinoimassa jäässä, muttei kuitenkaan liiaksi. Tämän perusteella voi todeta, että Lauhan kanssa kimppaan hankkima Petzlin ruuvinteroitin toimii. Käytännössä LIMÍCElla saa tehtyä ruuveista varsin purevat huomattavasti vähemmällä työmäärällä kuin perinteisesti viiloilla, tosin tarkkana pitää olla teroittaessa. Jokatapauksessa peukku tälle laiteelle. 
Kaikesta hyvästä fiiliksestä huolimatta kiipeilystä jäi kuitenkin jännä fiilis. Oliko kyse pakkasesta, reitistä vai päästä, mutta tuntui siltä, että kipparien hapotus nousi nopeasti päähän. Hapotus oli kuitenkin hallittavissa, mutta kiipeilyssä korostui jotenkin ylivarovaisuus ja sen vuoksi seinällä liikkuminen oli liidatessa tahmeaa. Mietin varovaisesti, että voidaanko olla kohta lähellä sitä pistettä, että turha pyrkiä nostamaan kiipeilyn tasoa, jollei saa teho/painosuhdetta edullisemmaksi tästä tonnin kymmenesosasta. 

Pimeän turvin takaisin auratuille teille

Anteeksi Herra, mutta miksi 
kipparisi ovat noin suuret? 
-Jotta jaksaisin puristella hakkuja kovemmin.. 
Mutta Herra, miksi sitten jenkkakahvasi ovat noin suuret? 
-Painu Punahilkka siitä Hev%#n hel"&€&%#n.

Aidot nokipannukahvit

Tosiaan päivä meni todella nopeasti ja pimeäkin alkoi lopulta verhoamaan metsää nuotion loimottaessa. Päivä oli kuitenkin todella onnistunut ja Haukkavuori paikkana loistava. Päästiin AP:n kanssa pitkästä aikaa yhdessä jäälle ja päivän kruunasi tietysti Haukkavuoren laavulla keitetyt pannukahvit ja nuotiomakkarat, buenos!

Miksi "old school" fontti? No tietysti siksi, että vanha Lantikka ja kirjoituskone on niin retroa.