Haukkavuori pakkasessa

Se isompi. Kuva AP

Päädyttiin Jäsen AP:n kanssa piipahtamaan päiväselti Simpeleen Haukkavuorella. Tiedossa oli, että keli ja olosuhteet eivät ole ihan parhaimmistoa verraten totuttuun askelmiksi hakattuun pehmeään kevät jäähän, mutta luvassa olisi kuitenkin viime aikojen pakkasten kivettämää, haurasta jäätä. Jäsen AP kävikin jo muutammaa päivää aiemmin tiedustelemassa paikan kuntoa ja varsin hyvältähän se oli jo näyttänyt.

Haukkavuoren putouksien alle menee pieni tieura. Kesällä tylsilläkin perheautoilla hyvin ajettavissa oleva pätkä, mutta näin talvella auraamattomat tiet aiheuttavat yleensä lähestymiseen mukavaa alkulämmintä. Käytännössä kannattaakin henkisesti varautua jalkautumiseen hyvissä ajoin. Haukkavuori on paikkana hyvä, niin ylistely- kuin alisteluhommiin. Yläkoysiä pääsee helposti virittämään, kun laavulta nousee polkua pitkin ylös ja vihreän kuitunauhan (ellei kukaan ole sitä syönyt) kohdalta vasemmalle metsään. Ellei ole vakioveikkaaja, niin kannattaa suosia kuitenkin lähestyessä karttaa tai karttasovellusta. Itse putouksien alle pääsee tieuraa pitkin kiertämällä tai tietysti päältä laskeutumalla.

Putousten alle menevä tieura

Sielläpä sitä jäätä alkaa pilkottamaan

Emme kuitenkaan tällä kertaa ajatelleet käyttää paljoa aikaa kävellen lähestymiseen. Päädyttiin ilman suurempia miettimistä tekemään loppulähestyminen AP:n autolla. AP kävikin suunnitellusti minut hakemassa Simpeleen Teboililta kauppakassillaan. No eihän tuo AP:n vaunu ehkä ole kaikkein kaunein tai vähäpäästöisin, mutta kyllä siinä kaikki renkaat pyörii ja maavaraakin on reippaasti enemmän kuin minun kulkineessa. Omassa muovipulkassani kun on tyypillisen nihkeä maavara ja pakoputki on koko pituudeltaan täynnä, jos jonkinmoisia pakokaasujen hajutunnistinta. Hyvä tuuri on mukana, jos maantiellä ajaa vahingossa variksen raadon päältä ilman, että kojetauluun pulpahtaa joku merkkivalo, jonka kuittaamiseen pitää myydä perintötilat ja suojelumetsät.

No, jokatapauksessa liikkuminen on valintoja ja nyt kuitenkin pelkästään putoukselle lähestyminen oli umpihangessa sen arvoista, että kannatti lähteä.

Hapot ja pakkanen hymyilyttää 

Lähen jyystämään pienempää putousta. Kuva AP

Topissa ollaan ja hyvä meininki. Kuva AP

 Otettiin alkulämpimät pienemmän putouksen liidauksella ja epämääräisellä boulderoinnilla. Jää oli tosiaankin kovaa, niin kuin ajateltiinkiin ja lyönnin kovuus korreloi suoraan irtoavaan jään määrään. Jatkettiin tämän jälkeen matkaa isolle putoukselle ja ajateltiin, että viritetään yläköysi, jotta saadaan pumpattua kunnolla ja hallitusti itsemme pystypilarilla. 
Siinäpä se aika meni pumppaillessa ja alkoikin jo hiljakseen hämärtää.

Se matalampi. 

Pilarin paukutusta

Kiipeilyn jälkimakuna oikeastaan voin sanoa, että välineet toimivat juuri niin, kuin niiden pitääkin toimia. Hakuiksi valitsin Petzlin Nomicit siksi, että ne ovat vielä omaan käteeni tutummat työkalut, koska kova jää vaatii tiettyä herkkyyttä. Ja tällä hetkellä minulla on vain reippaasti viilattuja teriä Fusioineihin versus Nomicien uudenkarheat kärjet. Toisaalta luulen kuitenkin, että ns. helppoudessa kyse on oikeastaan enemmänkin siitä, että mitkä työkalut ovat tutut käteen ja millä se swingi onnistuu henkisesti paremmin. Siksi Nomicit. 

Grivel Rambo 4

Raudat olivat jo melkein kaappiin unohtuneet Grivelin Rambo 4:set varustettuna pidemmillä kärkipiikeillä. En oikein osannut niin huonosti potkaista, etteivätkö nämä olisi tarttuneet jäähän kiinni, luottokamaa. 
Myös pitää antaa pieni huomio sille, että ruuvit upposivat yllättävän sujuvasti kovaan jäähän. Tottakai ruuvin alkutaipale vaatii enemmän voimaa, että ruuvi lähtee "vetämään" pakkasen marinoimassa jäässä, muttei kuitenkaan liiaksi. Tämän perusteella voi todeta, että Lauhan kanssa kimppaan hankkima Petzlin ruuvinteroitin toimii. Käytännössä LIMÍCElla saa tehtyä ruuveista varsin purevat huomattavasti vähemmällä työmäärällä kuin perinteisesti viiloilla, tosin tarkkana pitää olla teroittaessa. Jokatapauksessa peukku tälle laiteelle. 
Kaikesta hyvästä fiiliksestä huolimatta kiipeilystä jäi kuitenkin jännä fiilis. Oliko kyse pakkasesta, reitistä vai päästä, mutta tuntui siltä, että kipparien hapotus nousi nopeasti päähän. Hapotus oli kuitenkin hallittavissa, mutta kiipeilyssä korostui jotenkin ylivarovaisuus ja sen vuoksi seinällä liikkuminen oli liidatessa tahmeaa. Mietin varovaisesti, että voidaanko olla kohta lähellä sitä pistettä, että turha pyrkiä nostamaan kiipeilyn tasoa, jollei saa teho/painosuhdetta edullisemmaksi tästä tonnin kymmenesosasta. 

Pimeän turvin takaisin auratuille teille

Anteeksi Herra, mutta miksi 
kipparisi ovat noin suuret? 
-Jotta jaksaisin puristella hakkuja kovemmin.. 
Mutta Herra, miksi sitten jenkkakahvasi ovat noin suuret? 
-Painu Punahilkka siitä Hev%#n hel"&€&%#n.

Aidot nokipannukahvit

Tosiaan päivä meni todella nopeasti ja pimeäkin alkoi lopulta verhoamaan metsää nuotion loimottaessa. Päivä oli kuitenkin todella onnistunut ja Haukkavuori paikkana loistava. Päästiin AP:n kanssa pitkästä aikaa yhdessä jäälle ja päivän kruunasi tietysti Haukkavuoren laavulla keitetyt pannukahvit ja nuotiomakkarat, buenos!

Miksi "old school" fontti? No tietysti siksi, että vanha Lantikka ja kirjoituskone on niin retroa.

Joulun tarinoita..

Sotakirveet ja hamppunarut. Kuva Lauha

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Joulupukki oli jo edellisenä iltana jakanut lahjansa kaikille kilteille, hameille ja muillekin pukin odottajien vaatekappaleille. Moni eilisen aattoillan rasituksista toipuva juhlija alkoi hiljakseen tehdä iltapuhteitaan ja valmistua yöpuulle. Melkein jokaisen olohuoneen sohvan nurkassa liköörikonvehdit painavat mahassa ja jokainen kinkkusiivu on sulanut vyötäröille. Suosittujen hakukoneiden hakusanat täydentyvät painonpudotukseen ja tavaroiden palautuksiin liittyvillä hakusanoilla. Samaan aikaan toisaalla, siellä missä ei kelloa katsota, eikä juhlapyhiä noteerata muilla kuin ylimääräisillä talkookorvauksilla, alkoi kaksi kaljupäistä tehohoidon velhoa riisumaan kutsumuksen patinoimaa vihreää viittaansa. Tottuneella ranneliikkeellä nämä tuhnuhousut kuittaavat itsensä pois medikalisaation tyyssijasta. Määrätietoiset askeleet kaikuivat pitkin pitkiä käytäviä, kun lihaksien muotoilemat jalat veivät heidät ulos pimeään. Tuuli ulvoi ja vettä satoi. Parkkipaikalla heidän tiet erkanivat. Mario jatkoi rillit huurussa matkaansa kohti kotikontujaan. Tarkoituksena oli vaihtaa pikkuinen kaupparatsu suurempaan reissuporoon. Samaan aikaan Luigi täydensi joukkojaan laitakaupungin sivukujilla  saaden mukaansa kuuluisan Lepakkomiehen. Mariolla meni hetki kesyttäessään kilometrien opettamaa lainaratsua, mutta lopulta nämä harkitut ohjaksien käskyt välittivät hevosvoimille selkeän viestin, etene!  Lopulta kurpitsavaunu saapui torvifanfarien soidessa Luigin kartanolle, missä palvelusväki oli mennyt jo nukkumaan. Pimeän turvin tämä kolmikko lastasi vaunuun kaiken tarvittavan, kuten esimerkiksi sotakirveet, hamppunarut sekä väkisinmakuupussit. Lähdön hetkellä Lepakkomiehen valitsema musiikki vaimeni ja jokaiselle tuli kiire etsiä istumapaikka. Kuin kohtalon ohjaamana, kolmikosta jokaiselle löytyi istuin ja kaikki pääsivät turvaan peltioven taakse. Mario räväytti raipallaan peltilehmän kylkeä, jolloin hevosvoimat mylvivät hallitsemattomasti saaden jokaisen raajan potkaisemaan tyhjää. Lyhdyt heiluivat ja jalakset ulisivat, kun reissureki kiisi pitkin kylän raittia prinsessojen heilutellessa nenäliinojaan ikkunoissa. Näin alkoi valittujen matka kohti synkkää ja kylmää pohjoista..

Galaksien välisen ajon simulaattori. Kuva Lauha

 No joo, meinasi mennä eeppiseksi. Tosiaan, etsimme ennen joulua Lauhan kanssa reissusaumaa ja todettiin, että ainoa sauma olisi käydä pikaisesti kiipeämässä jäätä oli joulupäivästä alkava viikonloppu eli 25.12.-27.12. Ja lähtökin tapahtuisi niin kutsuttuna reissulähtönä eli suoraan 12 h työvuorosta ja ajettaisiin yötä vasten kohti Koroa. Ajansaatossa ollaan pyritty pyytämään myös Mikaa mukaan reissuille ja nyt kävi onneksemme niin, että Mika pääsi kiireisenä miehenä matkaan, hienoa! Automatka koostui hyvistä jutuista, musiikista ja termarikahvista. 

Saavuimme Saukkovaaran parkkipaikalle lauantaina aamuyöstä neljän aikaan ja parkkipaikka oli tyhjä. Laskeuduimme vielä alas rotkoon Kanjonilaavuille majoittumaan ja nukkumaan muutaman tunnin. Harmiksemme huomasimme, että laavuilla ei oltu ihan täydellisesti noudatettu ohjeistusta roskattomasta retkeilystä, joten aloitimme majoittautumisen kevyellä siivoamisella. 

Lauantaiaamun zoomailuja. Kuva Mika

Lauha Jaskan selässä. Kuva Mika

Ensimmäinen kiipeilypäivä koostui tuttuun tapaan Jaska Jokusesta. Kävimme hakemassa alkuun mukavaa tuntumaa ja samalla näimme matkalla olevien putouksien tilanteen.

Lauhan fiiliksiä kun alkaa luistaa! Kuva Mika

Mika patsastelee ja Lauha opettelee laskeutumaan. Kuva A

Jaskalla väänsimme mukavan leppoisaa perustykitystä ja Mikakin sai taas pitkästä aikaa kosketuksen jäähän. Ärsyttävän helposti Mikakin kiipesi, mutta lainakenkien istuvuus toi muutamat harmaat hiukset lisää. Valoisan päivän pituus ei ollut kummoinen näin kaamosaikaan, joten hiljakseen päivän hämärtyessä Mika alkoi mennä jo laavuille tekemään tulia. Lauha jäi vielä funtsailemaan päivän viimeistä linjaansa ja jäin luonnollisesti varmistamaan. Aikansa pähkäiltyään ja hyvän flown saattelemana Lauha naputteli Jaskan vasemmasta reunasta varsin mukavan linjan ja saavuimme laavuille jo käytännössä pimeällä.

Hihat rei´ille. Kuva Mika

Lauha ja Mika lauleskelee iltanuotiolauluja. Kuva A

Velhoselfie by Mika

Olen joskus valokuvannut enemmänkin, tosin vain harrastusmielessä, mutta kuitenkin. Viime aikoina on alkanut nousemaan taas pieni kipinä kuvauksen pariin ja ajattelin ottaa kokeiluluontoisesti vanhan järkkärini mukaan, että jos vaikka kehtaisi joitain kuvia ottaa. Reissun ajankohdalle ajoittuisi myös täysikuu, joten kameran ja kevyehkön jalustan mukaan ottoa ei tarvinnut kuitenkaan järin pitkään perustella. Illan kuluessa kaivoin kameran kotelostaan ja otin taas tuntumaa hämärä/pimeäkuvaukseen. Illan syömisten ja juomisten jälkeen päädyimme käymään Piippukalion päällä näköalatasanteella. Itse kertaalleen olen tuolla pyörinyt aiemminkin, mutta muu seurue ei, joten könysimme ylös kuunvalon opastamana.

Piippukallion toinen näköalatasanne. Näkymä avautuu Piippukodalle päin. Kuva A

Piippukallion näköalatasanne. 

Palattuamme laavulle rupesimme valmistautumaan jo nukkumaan, mutta päädyin kuitenkin vielä menemään Ruskean luoksen kuvailemaan. Kyllä kannatti, koska täysikuu oli todella komea. Harmittavasti ainut mukana oleva kameran akku vaati jo useasti lämmittelyä kiristyvässä pakkasessa, joten kuvaus ei ollut järin sujuvaa. Siinä vaiheessa, kun otsalampustanikin loppui virta, ajattelin, että eiköhän ole jo aika palata laavuille nukkumaan.

Hauska oli huomata, että miten kuvaus vei hetkellisesti mennessään, eikä sormien palelu ollut mikään ogelma. Tämä tarkoittanee sitä, että kannattaa jatkossakin kuljettaa kameraa mukana ja pyrkiä panostamaan reissun taltioimiseen.

Otsalamppuselfie 

Täysikuu ja Ruskea

Sunnuntaiaamun sarastusta Kanjonilaavuilla. Kuva A

Sunnuntain suunnitelmana oli ennen lähtöä piipahtaa Ruskealla Virralla, etenkin sen nopean lähestymisen vuoksi. Aika hauskaa, että ensimmäiset reilun -15 astaan pakkaset voivatkaan tuntua yllättävän kovalta, kun ei ole vielä torso tottunut pakkaseen. Näpit vaativat kokoajan huomiota ja ajoittain piti jopa pysähtyä kiivetessä lämmittelemään sormiaan. Mika ei ollut enää kovin innostunut kiipeämisestä, mutta käytännössä hän ottikin paljon kuvia, joista osa onkin omista reissuista otettujen kiipeilykuvien selkeää parhaimmistoa.

-16 astetta pakasta ja murakka linja. Kuva Mika

Lauha kakkostelee. Kuva Mika

Lauantain kostea päivä vaikutti selkeästi myös sununtain toimintaan. Kamppeet ottivat aikas herkästi jäätä pintaansa. Kuva Lauha

Sunnuntaiaamun väännön jälkeen oli jo aika laskeutua topista. Kuva Lauha

Vuoden retkipaikka 2015. Kuva Lauha

Sunnuntaina oli aika nousta iltapäivän kuluessa ylös rotkosta. Ruskean toppiin kuului varsin paljon ihmisten elämisen ääniä, mutta yllätyin varsin kovasti, että miten paljon laavuilla oli ihmisiä. Koirat haukkuivat kilpaa ja fleksit olivat ajoittain solmussa. Oliko kyse vain joulunpyhien ajanvietosta ulkosalla vai olisiko vuoden Retkipaikka 2015 titteli nostanut kävijämäärän uudelle tasolle. Vaikea sanoa, koska aiemin en ole tuolla pitkien pyhien aikaan käynyt, mutta toivon vain, että kävijäpaljoudessaan ihmiset muistaisivat hyvät tavat, niin itsensä kuin lemmikkiensä kohdalla, ettei paikka täyttyisi kaikenlaisesta paskasta. Mutta ei huolta, me kaikki luonnossa liikkujat toimimme vastuullisesti, toimimmehan?
Rotkosta noustessani jäin kiroilemaan ja miettimään, että miten tuohon ihmisvilinään pitäisi suhtautua. Muistan, että joskus aloitin jääkiipeilyn juurikin sen vuoksi, että saa olla yksin luonnon kanssa, erakkomeininkiä. Noh, ajat ja intressit muuttuu itsellänikin.

Jätkien kanssa reissussa. Kuva A

Mitä jäi reissusta käteen? Itse kiipeilyllisesti reissu oli kyllä ihan onnistunut ja ns. tuttu paikka tuo tiettyä turvaa talvisiin rutiineihin. Tuntuu, että mitä enemmän tuolla rotkossa käy, niin sitä helpompi siellä on käydä lyhyelläkin aikataululla. Tosin matkoihin menee suuntaansa se kuusi tuntia, mutta on sitä tullut sohvalla maattua kokonaisia päiviäkin. Kiipeilyllisinä kohokohtina reissusta voisi nostaa etenkin Lauhan lauantain suorituksen Jaskan vasemmasta reunasta. Hieno linja ja selkeästi pään sisällä alkaa pysyä pakka kunnossa. Toisena kohokohtana voisi nostaa muutamat onnistuneet kiipeilykuvat ja kiipeämisen fiiliksen. Reissun aikana käytin tarkoituksella pääasiallisesti BD:n Fusioneita ja pyrin saamaan näihin hakkuihin tuntumaa, koska Nomiceilla olen oikeastaan aiemmin kiivennyt. Hyvät hakut, ei siinä mitään, mutta luulen, että tästä lisää talven aikana. 

Näin jälkikäteen mietin, että reissu olisi ollut varmasti hieno, vaikka emme olisi edes liiemmin kiivenneet. Hyvä porukka, ajankohtaiset keskustelun aiheet ja kauniin karu luonto riittää monesti hyvään talvireissuun ja kaikki jääkiipeily tämän em. konseptin päälle lisää reissun eeppiselle levelille.